Pitäisi nyt vain olla innostumatta liikaa ja miettiä järkevästi minkälaisia vaatteita ja asusteita oikeasti haluaa vauvalle, eikä vain tehdä kaikenlaisia mitä ei välttämättä tule käytettyä
Mutrussa
tiistai 13. maaliskuuta 2018
Ommelten eteenpäin
Pitkästä aikaa olen istunut ompelukoneen ja saumurin äärellä. Hieman lähti käsistä sekin touhu, tilasin paljon kankaita ja ompelin pienelle miehelle housuja, kuolalappuja ja tumppuja! Housut vaativat vielä viimeistelyä koska en ole koskaan ommellut kaksoisneulalla ja sen haluan oppia. Kuolalaput ja tumput ovat valmiita. Niihin löysin ohjeet netistä ja muokkasin sopivammiksi. Kankaat ovat Majapuulta tilattu.
lauantai 2. syyskuuta 2017
Syksy tulee ja voisi vain neuloa villasukkia!
Kylmä kesä ja edessä todennäköisesti kylmä ja kostea syksy. Itse olen pitänyt villasukkia, kuten varmaan moni muukin, niin koko kesän ja etenkin nyt on päivittäin jalassa erilaiset villasukat.
Varmasti monet muutkin ovat pikkuhiljaa innostuneet neulomaan villasukkia.
Itseä harmittaa tällä hetkellä eniten se että olisin halunnut osallistua Kalevala Cal:n mutta en keksinyt sopivaa lankaa. Jotenkin ei 7-veljästä -lanka iskenyt ja muuten ehkä 100 % puuvilla olisin alkanut sitä virkkaamaan. Ehkä joku päivä saan tämänkin aloitettua. Nyt vaan seurailen kun muut virkkaa ja näkeehän sitä erilaisia väri yhdistelmiäkin!
Villasukkia, lapasia ja huiveja. Niihin ihmiset alkavat siirtyä ja joululahjojakin varmasti neulotaan jo runsaasti!
Minun yksi suosikki neulemallien suunnittelijoista Niina Laitinen, joka on Taimitarhan mallien takana. Häneltä löytyy ilmaisia ja maksullisia ohjeita. Viimeisimmän villasukat, jotka neuloin ovat nämä Kuusamat. Pakko sanoo että helpommat tehdä kuin ensin kuvittelin. Lankana käytin Kässäkerho Pom Pom BFL Sock -lankaa, jota meni alle puol kerää. Sukista tuli noin 37-38 kokoiset.
lauantai 12. elokuuta 2017
Huiveja huiveja
Olen innostunut neulomaan lankavarastoani tyhjäksi ja suurimmaksi osaksi neulon huiveja. Itse en niitä tarvitse mutta niitä neuloessa saa hyvin ajatukset nollattua. Luulisi että ne olisi vaikeita tehdä pitsien takia mutta tuntuu että niitä on helpompi neuloa kuin sukkia. Muutaman huivin olen tässä kaikkien muiden juttujen ohella saanut tehtyä
Tämä huivi on tehty Janina Kallion suunnittelemalla ohjeella, joka löytyy ravelrystä nimellä Herald.
Todella helppo malli, jossa toistetaan muutamaa kierrosta niin kauan kunnes lanka loppuu. Tähän huiviin sain kulutettua melkein kokonaan yhden vyyhdin The Uncommon Threadin Uncommon Everyday -merinolankaa. Tuo lanka on yksi suosikeistani ja olen aikaisemminkin neulonut pari huivia ja villatakin kyseistä langasta.
Ihanan jyväskyläisen Heidi Alanderin suunnittele Dodo-huivi syntyi La Bien Aimeen -merinolangasta, sävyltään Namu. La Bien Aimee on noussut parin vuoden sisällä todella kovaksi nimeksi ympäri maailmaa, näillä ihanilla variegated eli roiskevärjätyillä langoilla. LBA värjää myös yksivärisiä lankoja käyttäen räväkkäitä/ rohkeita sävyjä.
Vielä olisi monta vyyhtiä kerittävänä ja neulottavana. Ei vielä tarvitse masun kanssa lankakaupoilla juosta ja tuntuu että netin kautta saa hyvin nykyään tilattua kanssa. Aina parempi jos paikan päälle pääsee katsomaan ja pyörittelemään lankoja.
perjantai 21. heinäkuuta 2017
Mökille mattoja
Vihdoin pääsin aloittamaan mattojen virkkausta miehen vanhempien mökille. Anoppi halusi kaksi erikokoista ja väristä Juhannusruusu -mattoa. Tämä malli on varmasti se, josta suurin osa aloittaa mattojen virkkaamisen. Onhan se nätti ja ajaton malli. Muutaman olen aikasemmin tehnyt mutta suurin virkattu matto, joka olen tehnyt on reilu 7 kiloinen Tulppaani -matto. Matto ohjeitahan löytyy ilmaisena ja suomenkielisenä Lankavan sivuilta. Sieltä löytyy myös menekit ja koukku suositukset.
Aloitin virkkaamaan mustasta miniontelokuteesta mattoa ja sen jälkeen teen luonnonvalkoisesta Lilli ontelokuteesta hieman isomman maton. Eroa matoille ei tule olemaan kuin paksuus ja todennäiköisesti kierros määrä. Toinen matoista tulee saunatilaan, jossa riisutaan vaatteet ennen saunaan menoa, joten ajattelin ohuemman kuteen olevan parempi siihen tilaan. Helppo sitten kuivattaa ulkona saunomisen jälkeen ja saunan ovi mahtuu aukeamaan. Paksumpi matto tulee keittiöön, joten saa olla hieman painavampi, jotta se pysyy paremmin paikoillaankin.
Ennen kuin aloin tekemään mattoa kastelin kuteet ja kuivatin kuivaustelineessa ja saunassa. Nyt odottelen että luonnonvalkoiset kuteet kuivuvat niin pääsen aloittamaan toisen maton. Sillä välin teen ylimääräisestä kuteesta korin.
Ennen kuin aloin tekemään mattoa kastelin kuteet ja kuivatin kuivaustelineessa ja saunassa. Nyt odottelen että luonnonvalkoiset kuteet kuivuvat niin pääsen aloittamaan toisen maton. Sillä välin teen ylimääräisestä kuteesta korin.
maanantai 3. heinäkuuta 2017
Pienen pojan sininen villatakki
Sain napitkin ommeltua tähän pikkuiseen villatakkiin. Ohjeen löysin Ravelrystä nimellä Puerperium Cardigan. Villatakkiin lankaa kului alle 100 grammaa ja lankana käytin Madelinetosh Tosh Sport käsinvärjättyä merinovillaa. Puikkojen koko oli 4 mm ja napit kivipähkinänappeja. Tietenkin vauvan villatakkia joutuu pesemään aikalailla, mutta onneksi tämmöinen on nopea pestä käsin. Jonkin verran aina nämä käsinvärjätyt langat päästävät väriä neuloessa ja pestäessä ekaa kertaa mutta silloin myös villatakin värin vaihtelevuus muuttuu paljon suuremmaksi.
Ennen nappien ompelua pesin ja pingoitin villatakin oikeisiin mittoihin. Villatakki on suunnattu vastasyntyneelle.
Viikonloppuna kävimme avomiehen kanssa pyörähtämässä hänen vanhempiensa mökillä. He ovat juuri ostaneet mökin ja sain samantien pyynnön virkata saunan eteiseen ja keittiöön matot. Ei ainakaan hetkeen pitäisi käsitöiden loppua, ja varmaan pitäisi jo laitella ylös lapulle mitä kaikkea olen meinannut tehdä!
Tilaa:
Kommentit (Atom)
