keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Työprojekteja

Työharjoittelussa ollessani olen päässyt neulomaan pari pipoa, aina silloin kun ei muuta tekemistä ole ollut. Nämä kaksi pipoa oli mukava ja nopea neuloa. Keltainen Escalator-pipo on tehty Sandnes Garnin Duo langasta ja siihen meni 40g lankaa. Pipo on tehty lyhennetyillä kierroksilla ja neulotaan oikeaa ja nurjaa vuorotellen. Ohjeen löytää helposti TitiTyyn nettisivuilta ja ohje on ilmainen.
Escalator-pipo

Harmaa pipo on tehty Sandnes Garnin ohjeella Babyull lanett langasta. Lankaa meni noin 31g ja koko on sopiva noin 6-9kk vuotiaalle.
Vauvanmyssy 1318 Lanet Babyull -ohjevihkosta

Taas saa huomata sen, että käsialani on kauhean tiukka ja sitä töissäkin nauretaan. Siistiä ja tiukkaa sen pitää olla!


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sunnuntai töissä


Tänään olikin vain viiden tunnin vuoro töissä. Hieman hiljainen ja sateinen päivä, joten asiakkaita ei ollut paljoa. Kuitenkin reippaana siivoilin ja järjestelin hyllyjä. Tietenkin hieman neuloin samalla ajankuluksi ja tutkin työpaikan lankoja. 

Jos nyt vihdoinkin saisin nämä Holst Garnin Coast langat puikoille. Tarkoituksena olisi tehdä Isabell Kraemerin Seashore paita, ohjeen tähän löytää ravelrystä. Ohje on maksullinen ja englannin kielinen. 

Coastin värit Porcelain ja Charcoal. Langat ovat täältä.


maanantai 9. toukokuuta 2016

Pöllö nimeltä Paavo



Ikinä en ole omistanut omaa puikkomittaa tai silmukkamerkkejä, vaikka olen neulonut varmaan yli 10 vuotta. Nyt hommasin nämä TitiTyy lankakaupasta. Jotenkin tänä keväänä taas tuo turkoosi/minttu on minun silmään hyvä väri. 

Paavo-puikkomitta ja Soul Band-silmukkamerkit

maanantai 2. toukokuuta 2016

Liian aikainen herätys


Mikäs sen mukavampaa kuin herätä ajoissa näin maanantai aamuna, jolloin voi rauhassa juoda aamukahvin ja hieman neuloa ennen töihin lähtöä. Puikoilla on tällä kertaa monta työtä, mikä on ihmeellistä minulta. Yleensä teen yhden työn loppuun ennen uuden aloittamista. 



Paris toujours... Niin ihana ja helppo malli huiviksi.